05-2015 # 1
- Ville Riuttamäki
- 1.5.2015
- 1 min käytetty lukemiseen
Sisältö: tilannekatsaus, viranomaistarkastus, saunaosasto, saunavuorot, yhteisettilat, lastenvaunut
Viranomaistarkastus
Nyt maanantaina oli nyt viranomaistarkastus. Tarkastuksessa viranomaiset tarkastivat asiat, mistä olivat kiinnostuneita. Lähinnä työmaata käsiteltiin asiakirjatasolla että, kaikki tarvittavat asiat on hoidettu, tarkastukset suoritettu ja paperit kunnossa. Myös uuteen saunaosastoon tutustuttiin kierroksella. Tietojeni mukaan viranomaisella ei ollut mistään asiasta mitään huomautettavaa.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin vastaanottokierroksesta, rakennus on vastaanotettu ja taas meidän hoitovastuulla. Urakka jatkuu nyt lähiviikkoina havaittujen puutteiden korjaamisella. Seuraavana on jälkitarkastus tiedossa.
Piha-alue
Piha-alueella suoritetaan myös siivoustouhuja ja piha pestään lähiaikoina urakoitsijan toimesta. Pihan asfaltoinnin kanssa pitää odotella vielä jonkun aikaa kunnes routa on sulanut. Aikataulullisesti toukokuun loppuun mennessä pitäisi kaikki olla ohi. Voitaisiin ruveta suunnittelemaan myös talkoita lähiaikoina.
Lastenvaunut
B-varastossa (entinen kylmiö) suoritettiin vielä loppuviikosta pieniä viimeistelykorjauksia. Ruvetaan säilömään lastenrattaat jatkossa siellä kunhan saadaan varmistus että, työt ovat tässä tilassa ohi. Odotellaan vielä hetki tietoa.
Aulat
Ilmoitustauluista on myös tullut tiedusteluja. Ne tullaan uusimaan jahka nyt vaan joku kerkeää asiaa lähteä hoitamaan eteenpäin.
Saunaosasto
Saunaosastolla myös tullaan vielä tekemään pieniä fiksausstöitä, vaikka se on jo käytössä. Talvisaunavuorolista on nyt muistaakseni voimassa vielä kuukauden, jolloin vaihdetaan kesälistaan.
Mikäli on kiinnostunut saunavuorosta, kannattaa varailla. Vielä on hyviä aikoja vapaana. Kannattaa varata itselleen vuoro jo valmiiksi syksyllä alkaviin talvisaunavuoroihin, vaikka kesäsaunasta ei olisikaan kiinnostunut. Isännöitsijä hoitaa saunavaraukset.
Talonyhtiö myös tarjoaa lenkkisaunat. Saunomaan on tervetullut luonnollisesti kaikki asukkaat. Lenkkisaunat ovat olleet hyvä sosiaalinen tapahtuma, missä parannetaan yleensä koko maailma. Tervetuloa.
TORSTAI:
18.00–19.30 NAISET LENKKISAUNA
19.30–21.00 MIEHET LENKKISAUNA
Ville Riuttamäki
