10-2014 # 4
- Ville Riuttamäki
- 24.10.2014
- 3 min käytetty lukemiseen
Sisältö: Tilannekatsaus, saunaosaston suunnitelmat, materiaalit, tilaratkaisut, pyykkitupa
Tilannekatsaus
Saunaosasto on edennyt jo siihen pisteeseen, että lattiavalua kuivatellaan. Enää ei tarvitse harmitella kylmää lattiaa talvella saunaosastolla. Lattiaan asennettiin vesikiertoinen lattialämmitys.
A-rapussa 1-vaiheen asunnoissa viemäriasennukset jatkuvat. 1-vaiheen asuntojen lattiavalut aloitettu ja osa on myös jo kuivumassa. Myös pystyviemäriä vaihdetaan. 1-vaiheen asuntoihin on vaihdettu asuntojen ryhmä- ja atk-keskukset.
B-rapussa käyttövesiputkien sulkujen asennus käynnissä.
Pääviemärin kaivuutyö autotalleissa jatkuu ja on hyvällä mallilla. Viemäri on pääosin kaivettu esiin autotalleista. B ja C-rapun käytävien kohdalta viemäri kaivetaan esiin siinä vaiheessa kun viemäri vaihdetaan. Tällä pyritään mahdollisimman pieneen haittaan ja viemärin käyttökatkoon.
Saunaosastosuunnitelmat
Saunaosaston suunnittelussa lähtökohtana on ollut normaalia tasokkaampi saunaosasto ajanhenkeä kunnioittaen, mutta silti ollakseen nykyaikainen. Tilaratkaisultaan saunaosastoa on avarrettu ja liikkumista pyritty mahdollisuuksien mukaan parantaa esteettömyys huomioiden.
Pohjaratkaisua on pyöritetty vaikka miten päin. Tilassa on kantavia rakenteita mitä ei voida purkaa tai liikuttaa, vaan on elettävä niiden asioiden kanssa mihin voidaan vaikuttaa.
Materiaalit
Väri- ja materiaalipaletissa on haettu tummaa lattiaa, kaunista elävää puupintaa ja vaaleaa / paneelikattoa tilasta riippuen. Seinäpinnoiksi tulee panelointi ja valkoiseksi maalattu rappaus. Lattialaataksi tulee tumma Nero Acapulco. Seinälaatat ovat kiiltävan valkoisia. Puumateriaalina on öljytty lämpökäsitelty haapa 15x120.

Havainnekuva tavoitellusta tilanteesta, tumma lattia, lämpimiä puupintoja ja puhtaita valkoisia pintoja.
Materiaalit - Käytävä/pukuhuone
Seinäpinnat tulee paneelilla ikkunaseinältä ja peiliseinältä (peiliseinä on ikkunaseinän vastakkainen seinä). Muut seinät valkoisella rappauksella. Lattialaataksi tulee tumma Nero Acapulco kooltaan 300x600, valonsuuntaisesti asennettuna. Tilassa on valkoinen levykatto. Kattoon upotetut valaisimet.
Materiaalit - Pesuhuone
Seinät tehdään kiiltävällä laatalla kooltaan 300x600, vaakaan laatoitettuna. Lattialaataksi tulee tumma Nero Acapulco kooltaan 300x600. Katto paneloidaan valonsuuntaisesti puupaneelilla sävynä puun oma sävy. Suihkusyvennykseen taustalaataksi tumma mosaiikki.
Materiaalit – Sauna
Seinät ja katto paneloidaan. Laudemateriaali samaa. Saunanlattia tumma Nero Acapulco kooltaan 100x100.
Materiaalit – WC
Wc laatoitetaan kauttaaltaan valkoisella laatalla. Lattia tumma Nero Acapulco kooltaan 100x100. Vessaan tulee lavuaari, istuin, peili ja valo. Rosterinen käsipyyhepaperiteline ja roskakori. Tilassa on valkoinen levykatto.
Tilaratkaisu - Saunaosasto
Uudessa pohjaratkaisussa keskeisimmät muutokset ovat toisen pukuhuoneen poistuminen. Myös uuden pukuhuoneen koko kasvaa, kuten myös saunan koko.
Uuteen saunaosastoon kuljetaan samasta ovesta kuin ennenkin. Heti käytävään tullessa oikealle jäävät sähkökeskus ja saunaosaston wc. Sähkökeskus on sijoitettava johonkin ja saunaosastosta oli toisen pukuhuoneen poistuessa mahdollisuus napata tila sitä varten.

Kuvassa: uuden saunaosaston pohjakuva.
Pukuhuone
Uuteen pukuhuoneeseen kuten myös pesuhuoneeseen haluttiin jättää ikkunat. Jossain vaiheessa suunnittelua oli mukana myös ikkuna saunaan, mutta se osoittautui mahdottomaksi toteutuksen kannalta. Pukuhuoneen nurkkaan sijoittuu myös saunaosaston ilmastointilaitteisto. Joten saunanosaston ilmanvaihto pitäisi tätä myöten olla kunnossa, ilman ikkunaa saunassa. Vanhassa saunassa ongelmana on ollut saunaosaston hapenpuute ja ilmanvaihdon riittämättömyys.
Pukuhuoneessa penkkien sijoitukset ovat vielä auki. Myöhemmin myös mietitään yksityiskohdat, mihin vaatekoukut sijoittuu ja millaiset ne ovat. Kalustukseen suhteen on tehty päätös, että asiaan palataan kunhan seinät rupeavat olemaan hahmollaan.
Ikkunaseinän vastakkaiselle seinälle tulee ”silmälasihylly” koko seinän mittaisena, ja tämän yläpuolelle sijoitetaan seinään upotettu peili. Valaisimet ovat kattoon upotettuja.
Pesuhuone
Pesuhuone varustetaan kahdella ”sadevesisuihkulla” ja myös kumpaankin suihkuun tulee normaali letkullinen suihku. Pesuhuoneen suihkuseinään tulee erillinen syvennys pesuainepulloja vai vastaavaa tavaraa varten.
Pesuhuoneen suihkuseinän etureunaan tulee unidrain-viemäri seinän lähes koko seinän pituudelle. Pukuhuoneen ja pesuhuoneen väliin tulee karmiton lasiovi savunsävyisenä. Valaisimet ovat kattoon upotettuja.

Kuvassa rakennehahmotus. Kuvan värit ei todellisia.
Sauna
Saunan koko kasvamaan noin metrillä leveyssuunnassa ja mahdollistaa toisenlaisen lauderakenteen toteuttamisen. Saunan lauteet tulevat olemaan niin sanottua vastakkain istuttavaa mallia. Tällä saadaan myös tilaa saunaan suosituille yleisvuoroille, joissa nyt istuttiin välillä jo kahdessa kerroksessa.
Jalkalaude tulee koko tilan levyiseksi ja siihen tulee pyöreä upotettu kiuas suojakaiteineen.
Pesuhuoneen ja saunan väliin tulee karmiton lasiovi savunsävyisenä.

Saunan lauderakennehahmotus. Kuvan värit ei todellisia.
Tunnelmavalaistus luodaan valokuiduilla, joiden sijoitukset ovat istuinosan etureunassa alaspäin + kiuas valaistaan ylhäältä päin. Selkänojassa valokuidut osoittavat ylöspäin. Saunatila varustetaan myös siivousvaloilla.
Asukkaiden kanssa käydyssä keskusteluissa ei syntynyt selvää yhteistä linjaa valaisimien sijoittelun suhteen. Osa halusi tunnelmallisen hämärää saunaa ja osa taas toivoi saunaan paljon valoa. Tämä ovat toisensa ääripäät joten, loimme tähän ratkaisun.
Saunojan on nyt mahdollisuus valita millaisessa valaistuksessa haluaa saunoa. Valittavissa on:
1) Jalkavalot + kiuas
2) Selkänojavalot
3) Siivousvalot
4) Kaikki yhtä aikaa, tai yhdistelmänä.
Pyykkituvan suunnitelmat
Materiaalit – Pesu-, pyykkitupa
Pesutuvan seinät laatoitetaan kiiltävällä valkoisella laatalla 20x40. Lattialaataksi tulee tumma Exil Black kooltaan 10x10. Katto valkoisella maalipinnalla.
Kuivaushuoneen seinät maalataan pro gray 1950, puolihimmeä. Lattialaataksi tulee tumma Exil Black kooltaan 10x10. Katto valkoisella maalipinnalla.
Tilaratkaisu - pyykkitupa
Pyykkituvassa keskeisimmät muutokset ovat mankelihuoneen poistuminen. Mankelihuone ja vanha pesutupa yhdistetään ja siitä tulee uusi kuivaushuone. Vanhasta kuivaushuoneesta tulee uusi pesutupa. Myös siivous komero siirretään pois saunaosastolta ja sijoitetaan kuivaushuoneeseen.

Kuvassa pyykkituvan tilaratkaisu.
Ville Riuttamäki